tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulun odotusta englantilaisittain

Joulun odotus on alkanut innokkaana. Englannissa joulua valmistellaan ja touhotellaan ehkä vielä Suomea suurieleisemmin. Vaikka joulua vietämmekin tänä vuonna Suomessa, on meillä ensimmäinen joulu, jolloin meillä on ihan oma koti. Tuntuu ihan erilaiselta touhuta lasten kanssa jouluisia juttuja ja koristella kotia, kun tietää, että täällä pysytään nyt pitemmän aikaa. Joulukoristeetkin voi sitten joulun jälkeen laittaa kaappiin seuraavaa vuotta odottamaan. Aiemmin kaikesta ajatteli, että ei kannata ostaa, kun muuton aikaan se pitää heittää pois kuitenkin. Nyt meillä on ensimmäinen oma joulukuusi!



Väkerrettiin tytön kanssa jopa joulukalenteri ja piparkakkutalo. Kalenteri tosin osoittautui huonoksi ideaksi. Tyttö on joka aamuisesta pikku yllätyksestä niin innoissaan, että herää puoli kuudelta. Ollaan sovittu, ettei ennen kuutta saa nousta sängystä. Tämä sillä seurauksella, että tyttö nojaa tyynyyn puoli istuvassa asennossa ja minuutin välein ilmoittaa. Kello on viisi, kolme, neljä. Nyt se on viisi,kolme, viisi. Puoli tuntinen voi tuntua niin piiiiiitkältä ajalta.

Ilmat ovat kylmenneet sen verran, että lämmitystä saa pitää jo päällä kotona ja iltaisin on ahkerasti poltettu takassa tulta. Täällä tosin kylmä on vähän erilainen käsite, kun Suomessa. Päivisin lämpötilat on kymmenen molemmilla puolin, öisin laskee nollan lähistölle. Talot tosin on sen verran kylmiä, että jos lämmityksen unohtaa laittaa ajastimen avulla päälle, saa kotiin palatessa leikkiä villapuku päällä, kuten yllä olevassa kuvassa.

Mua vieläkin ihmetyttää se, miten vilkasta elämä täällä maaseudulla on, kun vertaa Suomeen. Meidän kylässä on noin 5000 asukasta ja tekemistä on aika paljon. Kun mukaan laskee sitten naapurikylien tapahtumat, on viikonloppuisin vaikeaa valita, mitä tekisi. Samoin viikoilla, kunhan saan auton alle. Kylät ovat toisistaan noin 10 minuutin ajomatkan päässä ja puolen tunnin ajomatkan sisään mahtuu eri kyliä sitten jo kymmeniä. Mutta siis pelkästään meidän kylässä on viikolla jumppia, tanssitunteja, kaksi perhekahvila tyyppistä leikkikerhoa, yksi alle kouluikäisten liikuntakerho, vauvahierontaa, tapahtumia kirjastolla, askartelukerhoja, lukupiiri... Kaikkea ei jaksa edes jutella. Kylästä löytyy myös kahden kaupan, koulun ja pankkien lisäksi yksi tosi hyvä vaatekauppa, pari tosi kivaa huonekalu/krääsäkauppaa, kirppari, kaksi leipomoa (mahtavat kakut ja leivonnaiset!!!), kaksi lihakauppaa, kahviloita ym. Eli ihan kaikkea mitä voi tarvita. Ihmiset kun ovat vielä sosiaalisia ja ystävällisiä, on helppo saada ystäviä ja viikot täyttyvät äkkiä leikkitreffeistä. Välillä tuntuu, ettei viikossa ole tarpeeksi päiviä kaikelle, mitä haluaisi tehdä. Lapset musta varsinkin tarvitsevat rauhallista kotiaikaakin ja onhan ne kotityötkin tehtävä!

Nyt kierretään urakalla joulumarkkinoita ja joulutapahtumia. Viime viikonloppuna tavattiin joulupukki kahdesti. Oman kylän joulutapahtumassa joulupukki jakoi ilmaiseksi lapsille valtavia karkkipusseja. Viereisen kylän vuoren sisällä olevassa pitkässä luolassa oli myös joulupukki ja maksua vastaan päästiin tapaamaan häntä. Hämärässä luolassa oli paljon kimaltavia valokoristeita ja tyttö oli aivan mykistynyt. Joulupukin tapaamisen jälkeen lapset pääsivät vielä valtavasta lelupöydästä valitsemaan itselleen lahjan. Kolmannessa joulutapahtumassa oli lapsille huvipuistovempaimia, aikuisille glögin tapaista mausteviiniä ja vartaalla paistuvasta possusta tehtyjä ruokia. Joulutapahtumat täällä tosin näyttävät niin paljon Suomea karummilta, kun se tärkein eli lumi puuttuu kokonaan.




Kaunista ja vihreää täällä toki on, muttei kovin jouluista. Eilen hain puutarhasta ison lastin palsternakkaa ja purjoa. Pitäisi istuttaa talvella kukkivien kukkien sipulit vielä maahan. Mahtavaa kun tässä ilmastosta pihasta saa todella nauttia ympäri vuoden. Vaikka kovalla innolla odotetaan Suomen lomaa ja toivotaan lunta!



Tähän tämän aamuiseen upeaan auringonnousuun on hyvä päättää tällä kertaa. Ihanaa joulun odotusta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva kuulla teistäkin pitkästä aikaa!
    Melkein voi aistia tuon tunnelman, mikä siellä teidän "kylällänne" on.
    Innokkaana Emmerdalen seuraajana olen vallan ihastunut englantilaisuuteen.
    Hauskaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä meidän kylän touhu ei paljon lähempänä Emmerdalea voisi olla. Samaa kaikki tuntee kaikki meininkiä ja draamaa! Ja Emmerdalen kuvauspaikat ei kovin kaukana meiltä edes ole. Miehen koulukaveri on jopa näytellyt tossa sarjassa!

      Poista