torstai 20. helmikuuta 2014

Keväisiä maisemia

Tällä kertaa postaus on lähinnä kuvien muodossa. Paljon olisi kirjoitettavaa, mutta aikaa ei juurikaan. Mies on töissä lähinnä öisin ja vapaita ei juuri ole. Päivät sitten nukkuu ja ennen töihin lähtöä ehtii parin tunnin ajan auttamaan lasten kanssa sen verran, että voin käydä suihkussa ja laittaa ruokaa. Kun vauva on oppinut seisomaan ja kiipeämään portaita ei ole paljon aikaa edes normaalille kotitöille. Kokoajan on oltava silmät selässä. Iltaisin lasten nukkumaan mentyä pitää sitten hoitaa tiskaamiset ja juoksevat asiat eli bloggaus, lueskelu tai muuta rentoutumis aikaa ei juuri ole. Kunhan öisin ei tarvitsisi enää herätä 5-10 kertaa voisi illalla jaksa valvoa vähän. Tai jos aamulla lapset ei heräisi 5.45. Vaan mukavaa tämä kotielämä on. Sitä omaa aikaa ehtii sitten viettää kun lapset kasvaa.

Kevät on täällä jo ihanasti tulollaan. Ensimmäisiä ihania kukkia on joka puolella, niityt valkoisenaan. Muutamana päivänä on sade tauonnut ja on ystäväperheiden kanssa nautiskeltu kauniista kävelylenkeistä. Lämmintä on edelleen.






keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Myrskytuulia ja tulvia


Sadetta, myrskytuulia, tulvia. Siinä viime viikkojen pääasialliset tapahtumat. Tätä kirjoittaessa seurataan samalla uutisista hurjia koteja tuhoavia tulvia etelä-Englannissa ja myrskytuulia meidän alueella. Mies juoksee välillä katsomassa joko roskis on lähtenyt kokonaan ilmaan ja onko katto vielä paikalla. Katossa näkyy jo halkeamia maalissa kohdissa, joissa tuuli pahiten yrittää kiskoa kattoa ilmaan.  Oltiin onnekkaita, että päästiin Ikea reissulta kotiin. Moottoritiellä tuuli niin, että auto meinasi lähteä lentoon ja julkinen liikenne on nyt lähes pysähtynyt myrskyn takia. Myrskyn äänet ulkona ovat korvia huumaavia. Huomenna on varmaan tie täynnä kaatuneita puita. Etelä-Englannissa tuhannet ihmiset ovat menettäneet kotinsa tulvissa. Tämäkö nyt on alkua sille, miten ilmaston muutos alkaa meillä näkymään?

Hurjista ilmoista huolimatta on nähty huikean kauniitakin päiviä. Toissapäivänä aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi. Kotimatkalla koulusta voitiin ottaa pipot pois ja avata takkeja. Haettiin leipomosta piiraat ja leivokset ja mentiin leikkipuistoon piknikille. Tuntui ihanan keväiseltä! Tällaisia päiviä lisää.



Sääjuttujen jälkeen jotain ihan muuta. Mulla on yksi ominaisuus, joka on hyvä omata sekä lääkärin, että kotiäidin hommien kannalta. Mua ei ole koskaan ällöttänyt kovin helposti. Muiden ihmisten eritteet eivät aiheuta mitään kamalaa kakomisreaktiota, ne nyt ovat luonnollinen osa elämää. Pari päivää sitten tosin jäi aamupuurot syömättä, kun puuroa keittämään ilmestyi kaveri. Yöks mikä valtava möllyskä. En edes tiedä miksi noita suomeksi kutsutaan, mutta täällä ne ovat todellisia kiusankappaleita puutarhassa. Syövät kaikki vihannekset jos ei niitä tuhota. Nuo slug.it ovat siis jättimäisen kokoisia ja usein kirjavia etanoita ilman koteloa. Vaan mistä ihmeestä se on päässyt meidän keittiöön?! Arvatkaa mikä kolojen metsästys ja lattioiden suursiivous alkoi. Toivottavasti kyseisiä kavereita ei enää meillä tavata!


Mies totuttelee uuteen työhönsä päivystyksessä. Suomessahan päivystykset yleensä jaetaan sisätauteihin ja kirurgiaan. Täällä jako on toisenlainen: pienet vammat ja vakavat vammat eli minors ja majors. Nuorimmat lääkärit laitetaan alussa heti tukalimpaan paikkaan eli vakavampien vammojen pariin. Sydänkohtauksia, vaikeita myrkytyksiä, tajuttomia potilaita, liikenneonnettomuuksia, isoja murtumia... Siinä ei paljon ehdi kaivamaan käsikirjaa taskusta avuksi. Ei ihme, että töihin meno on aika pelottavaa. Ja jottei vapaa-ajalla pääsisi rentoutumaan liikaa, herra pomo lähettää pari kertaa päivässä "viikon vinkit" sähköpostin, josta puhelin ilmoittaa piippaamalla. Mitkä ihmeen viikon vinkit? Pikemminkin aamupäivän ja illan vinkit. Kukahan jaksaa joka päivä opetella pari pitkää sähköpostillista erilaisia hätätilanteita. Mies taitaa kovasti harkita bussikuskiksi tai sanomalehtikauppiaaksi ryhtymistä. Älkää hyvät ihmiset ryhtykö lääkäreiksi!


torstai 6. helmikuuta 2014

Tulvivat tiet ja talviset pöpöt

 Mistä tietää, että on talvi? Ei ainakaan säistä. Pihalla voi joinain päivinä touhuta hetken vaikka ilman takkia ja kukkien silmut puskevat maasta. Sateita tosin on riittänyt sen verran, ettei pihalla ole tarvinnut paljon touhuilla ja koko eteläinen Englanti tulvii. Meillä ei onneksi varsinaisia tulvia ole. Teillä tosin joutuu ajamaan varovasti ja välillä saa ajaa veden peittämää tietä. Kunhan sateet hellittävät lähdetään lasten kanssa tutkailemaan miten paljon meidän pieni jokemme tulvii.



 Sateenkaari näyttää lähtevän meidän kotitalostamme.

 No mistä sitten tietää, että on talvi? Sairastamisesta tietenkin. Pikkulapsiperheen vakituinen seuralainen flunssa eri muodoissaan on meillä jatkuvasti kylässä. Tämä tarkoittaa tietysti sisällä jumittamista niinäkin päivinä, kun sade taukoaa ja olisi kauniita ja lämpimiä päiviä. Päivät ovat siis olleet aika arkisia. Pienimmäinen on myös kovin äidin perään ja silloin ei kotona tule tehtyä mitään kovin ihmeellistä. Viime viikolla tosin tein perinteistä englantilaista kotiruokaa. Suomessa en ollut kuullutkaan fish pie.sta. Perunamuussiin sekoitettavat turskan ja lohen palat kapristen ja keitetyn kanamunan kera eivät ehkä kuulostaa maailman houkuttelevimmalta ruoalta. En edes ole mikään kalan ystävä, mutta jostain syystä tuo ruoka uppoaa. Oikeaa talviruokaa! Ja viime viikkoinen fish pie jopa onnistui. Toisin kuin tämän päiväinen lihakauppareissu. Hain lihakauppiaalta palan karitsaa illan ruokaa varten. Ihmettelin kotimatkalla kuinka halpaa liha oli. Kolme euroa isosta köntistä. Kotiin tullessa selvisi miksi. Paperikääröstä löytyi iso luun pala, jossa ei juuri lihaa ollut kiinni. Ehkä se oli viesti mulle, että on törkeää ylipäänsä ostaa karitsaa. Siellä ne määkivät vauvat jo ottavat haparoivia ensiaskeliaan nummilla ja syksyllä ovat jo padassa.

 Jouluinen kukka vihertävän pihan edessä, pojan paras viihdytin ja fish pie englantilaisten kotirouvien raamatun eli Delia Smithin kirjan opastamana.

Koululaisilla alkavat kohta lomat ja sen aikana on onneksi tarjolla äideille avuksi vaikka mitä viihdykettä lapsille. Elokuviinkin tulee kaksi uutta elokuvaa, jota varmaan viedään äitien kesken luokan tytöt seuraamaan.

Tytön jatkuva puheenaihe: Uusi Helinä keiju elokuva.

Herra tohtori päätti ensimmäisen pätkän erikoistumisestaan terveyskeskuksessa ja aloitti seuraavan puoli vuotisen urakkansa päivystyksessä. Viikottaiset tuntimäärät ovat järkyttäviä. 10 peräkkäistä 10-12 tunnin vuoroa hektisessä päivystyksessä on näköjään täällä laillista, kunhan lomat sitten ovat vähän normaalia pitempiä. Lapset tosin eivät näe isäänsä entiseen malliin. Joinain viikkoina mies käy kotona lähinnä nukkumassa. Eikä töissä varmasti ole kovin hauskaa. Päivystys on huonossa maineessa tällä alueella potilaiden saaman huonon kohtelun vuoksi. Enkä ihmettele. Miehen työkavereina ovat mm. Pomo, joka huitoo kädellään apua kyselevät juniorilääkärit pois, muutama perinteinen macho päivystäjä, jotka tuntevat olevansa oikeassa paikassa vain silloin, kun todella pelastetaan ihmishenkiä ja vammat ovat brutaaleita sekä herra Rento, jonka englannin kielen taito on onneton ja joka tutki meidän muutaman päivän ikäisen poikamme koskematta tähän ja kysymällä yhden kysymyksen. Vastauksen tuohon kysymykseen tuo onneton tunari sitten vielä raportoi kollegoilleen väärin ja vietimme turhaan päivän päivystyksessä terveen lapsen kanssa. Päivystyksessähän voi vastaan tulla ihan mitä tahansa. Ensimmäinen potilas oli kuulemma heti rintakipuinen potilas, jonka vointi romahti samantien. Olin toivonut miehelle alkuun vaikka muutamaa pientä murtumaa tai jotain muuta helppoa. Kaipa se siellä selviää. Ehdotin että menisi vessaan piiloon aina kun vastaan tulee jotain liian pelottavaa.

Täytyypä muuten loppuun vielä kertoa, miten taas kerran sain ihmetellä, miten perusterveydenhuolto voi hyvin toimiessaan todella toimia hyvin. Poika on tosiaan ollut kuumeinen ja nuhainen. Varttia yli kuuden maanantai iltana totesin, että nyt alkaa kuume olemaan lääkkeelläkin niin korkea ja poika väsähtänyt, että pitäisiköhän kuitenkin käydä lääkärissä varmuuden vuoksi (lääkärivanhemmat kun eivät osaa omia lapsiaan hoitaa). Mutta mikä terveyskeskus on vielä auki kuudelta. Mies kehoitti varmuuden vuoksi soittamaan jos siellä olisi vielä joku paikalla. Soitin ja vastaanotosta totesivat, että terveysasema suljetaan oikeastaan kuudelta, mutta lääkärillä on vielä pari potilasta jäljellä kuitenkin niin soittaa kunhan kerkeää. Kaksi minuuttia puhelusta soittaa lääkäri ja ehdottaa, että tulemme vastaanotolle. Varttia vaille seitsemän illalla kurkisti lääkäri pojan korviin ja totesi korvatulehdukseksi. Antibiootit saimme lähtiessä vastaanotosta. Tänään pojan atopian (ilmaisia) rasvoja terveyskeskuksesta hakiessani vastaanoton virkailija vielä naureskeli, että johan on paremman näköinen poika kun alkuviikosta. Tuntui kivalta, että muistivat keitä ollaan. Miksiköhän Suomessa systeemi ei voisi toimia näin?

tiistai 28. tammikuuta 2014

Lapsiperheen vinkit Lontooseen (ja travel blog awards)

Käydään Lontoossa miehen siskon luona yleensä useita kertoja vuodessa. Itsellä on joskus ollut vaikeuksia löytää vinkkejä siitä, mitä lasten kanssa Lontoossa kannattaa tehdä, joten ajattelin koota omaa listaa meidän suosikki touhuista Lontoossa. Lontoo voi olla matkakohteena joko tosi halpa tai tosi kallis. Riippuu ihan siitä mitä aikoo tehdä. Jos haluaa yöpyä hotellissa ydinkeskustassa ja koluta vahakabinetit, eläintarhat ja merimaailmat niin rahaa palaa varmasti. Jos taas suunnittelee etukäteen ja tietää miten pitää hauskaa halvalla, voi reissusta tulla melko halpa.
 

Säästövinkkejä yöpymiseen en osaa sanoa. Yövytään Lontoossa aina miehen siskon luona, mutta yleensä Englannin sisällä matkustaessa käytetään joko halpoja bed and breakfast majoituksia tai hotelliketjuista Travellodge niminen pulju on melko halpa. Lontoossa on kivaa kävellä ja välimatkat eivät ole kohtuuttomia, mutta lasten kanssa voi olla helpompaa matkustaa julkisilla. Metrolla matkustaessa saa helposti maksaa itsensä kipeäksi ellei hommaa Oyster card nimistä matkakorttia. Taitaa maksaa vitosen verran, mutta sen rahan säästää yksi henkilö jo parilla metromatkalla, sen verran kallista on matkailu ilman korttia. Joka paikassa puhutaan, kuinka lasten kanssa metrolla matkustaminen on hankalaa. Itse en ole tuota kokenut ollenkaan. Monissa paikoissa ei ole hissejä, mutta rullaportaissa menee rattaat aika helposti ja jos vaan välttää ruuhka-aikoja mahtuvat rattaat loistavasti metroon.
 

Ruokapaikkoja Lontoossa on aivan hurjasti, joten ei pitäisi olla vaikeaa löytää hyvää ruokapaikkaa. Itse pysyisin kaukana ketjuista. Lontoossa käydessä on niin ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla vaikka mitä etnisiä erikoisuuksia, että kannattaa suunnata pienten etnisten ravintoloiden pariin mieluummin, kun tyytyä Pizza Expressiin tai Burger kingiin. Oma suosikki on ollut Sohon alueella sijaitseva pieni libanonilainen Yalla Yalla! Hinnat olivat ainakin viime käynnillä halvat ja ruoat todellisia makuelämyksiä. Muutamaan kertaan ollaan helppouden takia päädytty alla olevan kuvan National portrait galleryn naapurissa sijaitsevaan Crypt ravintolaan. Ravintola sijaitsee maan alla ja tarjolla on kohtuuhintainen menu, josta löytyy perus englantilaista ruokaa, kuten fish and chips annokset (vaikka ainoat oikeat fish&chipsit nautitaan tietysti meren rannalla sanomalehtikäärön sisältä). Paikka on enemmän kahvilaa kuin ravintolaa muistuttava ja rennossa ja suuressa tilassa voivat lapsetkin rauhassa sählätä.

Jos porukkaan mahtuu herkkusuita, kannattaa etsiä kohtuuhintainen afternoon tea. Lontoossa nämä tuntuvat olevan kalliita (varmasti etukäteisvalmisteluja tekevä löytää halvempiakin), mutta meillä pohjoisessa 15 punnan hintaan tuodaan kahdelle ihmiselle teen lisäksi tarjotin, josta riittää yleensä n. kuusi erilaista pientä suolaista kolmioleipää ja viitisen erilaista kakkua. Sokeriähky on taattu! Ja taivallinen kakkukauppaPatisserie Valerie löytyy ainakin Covent Gardenista. Jos sinne suuntaa shoppailemaan kannattaa hakea herkkuannos tuolta! Ei ollut hinnalla pilattu ja kakut hivelivät makunystyröitä!


Lontoossa mahtavaa on spontaanius. Harmaasta sadesäästä huolimatta ehdittiin nähdä mahtava Gangnam style hip hop style tanssiesitys (onkohan toi biisi yhtä hitti Suomessa kun täällä?) ja ties mitä muuta pientä katutaidetta.



Lapsiperheen ei tarvitse Lontoossa maksaa itseään kipeäksi. Me käydään Lontoossa sen verran säännöllisesti, ettei aiemmin ainakaan ole ollut paineita tehdä jotain super erityistä. Ehkä meidän listasta voisi kuitenkin löytyä jotain, vaikka lapset haluavatkin suuria elämyksiä.

1. Museot ovat takuuvarma valinta. Museot ovat yleensä ilmaisia erityisnäyttelyitä lukuunottamatta. Meidän suosikit ovat lapsille Science museum ja National history museum ja taiteesta pitäville aikuisille National gallery ja Tate modern.

 

2. Puistoissa on valinnan varaa ja ne ovatkin varmaan yksi Lontoon parhaita puolia. Kivoja paikkoja lapsille ovat mm. Coram's fields. Kannattaa googlettaa ja merkata karttaan etukäteen. Tätä paikkaa ei löydä jos ei siitä tiedä. Ihana leikkipuisto lapsille, jossa on eläimiä, kiipeilyrata, erilaisia leikkivempeleitä ja hiekkalaatikoita ja kiva pikku kahvila. Kensington gardenissa on myös mahtava prinsessa Dianan leikkipuisto, jossa on mm. iso merirosvolaiva lasten leikkeihin. Regent's park on samoin loistava leikkipaikka lapsille. Ja kaikki nämä ovat siis ilmaisia leikkipaikkoja.

3. Moni hehkuttaa valtavaa Hamleys lelukauppaa,  mutta itse välttäisin tuota paikkaa. Kallis ja yliarvostettu paikka, jossa lapset eivät saa kokeilla kovin monia leluja ja lelukaupalta toivottava taianomaisuus jotenkin puuttui. Omissa suunnitelmissa on kokeilla seuraavalla reissulla ennemmin kehuttu Childhood museum. Siellä saa leluilla kuulemma sentään leikkiä!



4. Kiva eväitten syönti paikka löytyy Southbank centre nimisestä konserttipaikasta. Jos ilmat ovat huonot ja haluaa syödä omia eväitä ja antaa lasten juoksennella, tuolla löytyy eväiden syöntipöytiä kenen tahansa käytettäväksi ja tilaa on vaikka millä mitalla lasten riehumiseen.
 

Jos haluaa nähdä paikallista elämää voi suunnata vaikkapa lapsiystävälliseen pohjois Lontooseen (varmaan löytyy kivoja paikkoja kyllä lähempääkin keskustaa). Muswell Hill ja Crouch End ovat paikkoja, jotka ovat lapsiystävällisiä. Puistoja ja varsinkin leikkipuistoja on paljon. Pubeissa saavat päiväsaikaan lapsetkin juoksennella. Charity shopit (mm. British heart foundation, Age concern..) ovat mahtavia ja halpoja paikkoja löytöjen tekemiseen. Ihmiset lahjoittavat vanhoja vaatteitaan hyväntekeväisyys myyntiin ja noilla alueilla asuu sen verran varakasta porukkaa, että voi löytää ties miten hienoja vaatteita, kivoja kirjoja, leluja ja vaikka mitä. Noilla alueilla on myös paljon kivoja kahviloita ja ravintoloita ja kesällä voi pulikoida maauimalassa.

Nämä ovat siis meidän Lontoon kohteita ja voivat ehkä Lontoon matkaajasta tuntua arkisilta. Ehkäpä joku voi kuitenkin tästä listasta löytää jonkun pikku vinkin reissulleen!




Vielä loppuun täytyy mainita, että joku kiva lukija oli käynyt äänestämässä blogia Supersaver Travel Blog Awards kilpailuun. Kiitos sinulle, kuka olitkaan. Kylläpä tuli hyvä mieli moisesta kannustuksesta! Käykääpä muutkin äänestämässä blogeja tässä osoitteessa: paras ulkomailla asumista käsittelevä blogi- kilpailu. Kommentit ovat mulle tämän blogin kirjoittelussa ihan parasta, mutta aikamoisen kiva ylläri oli osallistuminen tuohon kisaan. Ei taida olla saumoja ihan voittoon asti, mutta kiva jo päästä listatuksi tuonne mukaan. Motivaatio blogin kirjoitteluun on muutenkin kyllä ollut kasvussa. Lupaan yrittää kirjoitella säännöllisesti, kunhan aina lasten kanssa touhuilulta ehdin. Pieni mies on lähtenyt nyt kovalla vauhdilla konttaamaan ja nyt ei lapsia voi jättää yksin enää sekunniksikaan!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Koulun elämää ja lämmintä tammikuuta

Ala-asteen päiväkotiin mennään Englannissa sinä vuonna, jolloin lapset täyttävät neljä vuotta. Sitä seuraavan vuonna alkaa koulu, jossa joka päivä ollaan klo 9-15.30. Englannissa ei juurikaan näy lapsia avainketju kaulassa kotiin kulkemaan. Lasten yksin kotiin jättäminen kielletään laissakin. Koulussa on töissä käyvien vanhempien lapsille breakfast club ja after school club, mutta molemmissa on yllättävän vähän lapsia. Koulun jälkeen lapsia tuntuu suureksi osaksi hakemassa olevan toinen vanhemmista, isovanhemmat tai muut sukulaiset. Ja nyt puhutaan siis ala-asteikäisistä, eli nuorimmat ovat kolmen ja vanhimmat 12 vuoden ikäisiä. Oman tyttöni päiväkotiluokalla on 13 lasta. Yhdeksän näistä lapsista hakee ja tuo joka päivä äiti tai isä. Loput neljä hakee vuoropäivinä toinen vanhemmista ja muina päivinä isovanhempi. Näistä kaikista lapsista vain neljän perheessä on pikkusisarus, jonka takia äiti on kotiäitinä. Näitä neljää lukuunottamatta loput lapsista ovat perheensä kuopuksia. 13 perheestä ei yhdessäkään perheessä ole äitiä, joka tekisi täyttä työviikkoa. Vain kahdessa perheessä äiti on ylipäätään töissä.



Englannissa kotiäitiys on paljon Suomea tavallisempaa. Kotona myös ollaan paljon pidempään, vaikkei tähän saada minkäänlaista taloudellista tukea valtiolta. Kaupungeissa äitien urakeskeisyys on tavallisempaa, mutta tällaisessa pikkukylässä suuri osa naisista jää kotiin hoitamaan perhettä. Nuorimmaisten lähdettyä kouluun moni kaipailee päiville tekemistä, mutta haluaa kuitenkin olla hakemassa lapset koulusta. Niinpä kouluilla on liuta äitejä joko vapaaehtoisesti tai palkattuina auttamassa. On aktiivinen vanhempainyhdistys, joka järjestää kakkumyyjäisiä ja diskoja, mutta myös äitejä ja mummoja, jotka käyvät päivittäin viemässä koululaisia kesken koulupäivän kirjastoon ja auttavat lukemaan opettelemisessa. Englannin kielellä lukemaan opettelu on huomattavasti suomen kielellä lukemista hankalaa erilaisten ääntämissääntöjen takia. Lisäksi lukemaan aletaan opettelemaan neljän vuoden kieppeillä. Tämä asettaa opetukselle aikamoiset paineet ja siksi koululla käykin paljon vapaaehtoisia vanhempia antamassa lapsille yksityisopetusta lukemiseen. Vapaaehtoishommilla on hyvä saada jalka oven väliin. Jotkut äidit ovat tuota kautta sitten saaneet työpaikan henkilökohtaisena - tai opetusavustajana. Maaseudulla työpaikat ovat aika kiven takana, joten kilpailu paikoista on aika kovaa. Jostain syystä tosi suuri osa äideistä tuntuu hinkuvan töihin nimenomaan kouluihin.



Meidän maaseutukoulumme on ihana aktiivinen. Tuntuu, että aina koululla tapahtuu jotain. Kahdesti tämän lukuvuoden aikana koulussa on käynyt kiertävä teatteriseurue esittämässä lapsille jonkun näytelmän. Syksyllä oli hyväntekeväisyyspäivä, jolloin lapset tulivat kouluun yöpuvuissaan ja toivat leipomiaan leivoksia ja kakkuja vanhemmille myytäviksi. Torstai on tytön luokassa aina leipomispäivä ja muinakin päivinä tuntuu aina tapahtuvan jotain. Maanantaina tyttö oli tehnyt minulle muovisista helmistä kaulakorun, tiistaina mukana tuli kovin rytistynyt maalaus. Keskiviikkona olivat liikuntasalissa rakentaneet kypärät päässä valtavista vaahtomuovipalasista taloja ja ties mitä. Torstaina leipoivat rusinapullia ja perjantaina tapetoivat ja sisustivat pahvilaatikkotaloa. Koulussa on muuten joka päivä myös jälkiruoka! Vesi kielellä luemme tytön ruokalistaa: suklaakakkua suklaakastikkeella, marjapiirakka ja vaniljakastike, toffeevanukas, arktinen kääretorttu.. Koulupäivät tuntuvat olevan yhtä hauskanpitoa, mutta silti tyttö jäisi usein mieluiten kotiin. Kolme vuotias tuntuu vielä niin pieneltä viedä hoitoon, mutta toisaalta Suomessa harva samanikäinen on enää kotihoidossa. Kurjalta tuntuu ajatella syksyä, jolloin tyttö on koulussa jo kuuden tunnin pituisia päiviä. Olisi kivaa jos lapset pysyisivät pieninä äidin kainalossa aina!

 Koulun esimerkistä piti muuten saada kotiinkin pahvilaatikko. Onnistuin toisen koululaisen vanhemmilta ostamaan parilla kympillä valtavan jätesäkillisen duploja: duploihmisiä, palikoita, kokonainen junarata junineen ja poliisiasema hahmoineen ja autoineen. Aivan mahtava löytö ja täällä ihmiset pyytävät käytetyistä tavaroista aivan naurettavan pieniä summia, vaikka alunperin tavara olisi ollut kalliskin (olisipa Suomessakin näin). Vaan arvatkaapa kiinnostiko uudet duplot pätkääkään kun taloon saapui pahvilaatikko. Vauhtikaksikko on lähes asunut pahvilaatikossa tämän ja eilisen päivän, eikä muita leluja ole juuri tarvittu.


P.S Kuvat eivät liity kouluun mitenkään. Päivät ovat vaan viime aikoina olleet niin kauniita, että piti laittaa pari kuvaa mukaan. Talvea täällä ei vieläkään ole näkynyt. Lämpötila on edelleen viiden ja kymmenen välillä ja miehen äiti käski istuttamaan kukkia puutarhaan! Saa nähdä miten niille käy!

torstai 9. tammikuuta 2014

Maalaismarkkinat

Keskiviikkona kylällä on aina sekä markkinapäivä, että eläinten huutokauppa. Markkinapäivä tosin tarkoittaa näin pienessä kylässä ainoastaan sitä, että pubin edessä on yksi vihanneskoju sekä paikallisen kalastajan koju. Huutokaupalla tosin on vilinää. Tien ylitys koululle on näinä päivinä hankalaa, kun tien tukkivat eri eläimiä kyydissään vetävät traktorit. Huutokaupalla omistajaa vaihtavat monet sadat lampaat, lehmät ja porsaat. Lammaskoirilla on erikseen oma päivänsä.

Huutokaupalla on aina myös lihakoju, josta voi ostaa tuoretta lihaa lähialueen tiloilta. Ensimmäistä kertaa ostettiin eilen lihat tuolta kojulta. Olin varautunut maksamaan lihoista vähän kaupan hintoja enemmän, mutta toisin kävi. 10 täyttä lihaa olevaa makkaraa maksoi euroihin muunnettuna 2,5 euroa ja samalla rahalla sai myös puoli kiloa jauhelihaa. Noin halpaa kun oli niin täytin sitten pakkasenkin. Heti oli eilen pakko maistaa ja oli kyllä paljon parempaa kun kaupasta ostettu liha. Ihan huikea ero!

Huutokaupalta lihaa ostaessa joutuu miettimään eri tavalla sitä, mistä liha on peräisin. Muutaman kymmenen metrin päässä pari surusilmäistä vasikkaa katseli meitä. Teki vähän mieli jättää lihat tiskiin ja alkaa kasvissyöjäksi. Suoraan paikallisilta tiloilta tulleen lihan tietää tulleen eläimistä, joiden elämä ei ole ollut kamalaa kärsimystä, mutta tuntuu se eläinten teurastaminen silti jotenkin julmalta. Ehkä sitä lihan syöntiä voisi alkuun ainakin vähentää. Punainen lihahan tunnetaa myös jonkun verran syövän riskiä nostavana tekijänä.

Kuvat ovat taas tytön ottamia. Tällä kertaa tosin käytännön syistä. Näin pienessä kylässä kaikkien tekemisiä vahdataan. Jos talsisin kylällä kuvia ottamassa tulisi äkkiä joltain kaverilta soitto, että mitä ihmettä touhuat, kun kylällä juorutaan että kuljet räpsimässä kuvia lihakojusta.

Pienen kylän juoruilu on jo moneen kertaan koettu. Joku aika sitten kävin juoksemassa lapsia tuplarattaissa työntäen. Jonkun ajan päästä kaveri kommentoi kuulleensa joltain ikkunastaan kurkistelleelta mun juoksusta ja totesi, että parempi juosta ilman rattaita niin kun muutkin, ellei halua kylähullun mainetta.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Jouluisia puuhia

Kameran johto jäi Suomeen, joten blogi tulee hetken olemaan puhelimen kuvien varassa ja joululoman kuvat jäänevät kameraan.

Joulu pyhineen vietettiin Suomessa maaseudulla. Oli ihanan perinteisiä suomalaisia asioita: riisipuuroa, jouluruokaa, saunomista ja joulupukkikin kävi kylässä.

Englannissa joulua vietetään jonkin verran eri tavalla. Aattoa täällä ei vietetä ja se on normaali työpäivä. Englantilaisiin jouluperinteisiin kuuluu, että aattoiltana lapset ripustavat takan reunukselle sukat lahjoja varten. Takan edustalle jätetään porkkana porolle ja joulupukille mince pie (makea piiras, jossa sisällä on kuivatuista hedelmistä tehty tahna) ja pieni lasi viskiä. Aamulla herkut ovat sitten kadonneet ja lahjat ilmestyneet paikalle. Lahjoista ainakin osa avataan heti aamulla.

Englannissa joulu pyhineen on suvun ja kavereiden tapaamista varten. En tiedä onko meidän perheen joulu sellainen tavallinen joulu, mutta meillä ei jouluna tai pyhinä ole juuri tavattu ystäviä. Joulua on aina vietetty perheen ja suvun kesken. Täällä aattona tai joulupäivänä saatetaan tavata ystäviä pubissa. Kyseessä ei ole mikään ryyppyjuhla vaan ystävien kanssa ajan viettäminen. Täällä pubit ovat enemmän olohuoneita ja etenkin päiväsaikaan ei nurkissa Suomen tapaan istu juoppoja vaan perheitä ja ihan tavallisia ihmisiä,  jotka ovat tulleet tapaamaan ystäviään.

Joulupöydässä englannissa usein syödään kuivaa kalkkunaa, uunissa paistettuja perunoita ja muita uunivihanneksia, pigs in blanket eli pekoniin käärittyjä makkaroita, ruusukaalia kastanjoiden kanssa ja gravya eli ruskeaa kastiketta,  jossa usein on myös sipulin palasia. Jälkiruoaksi on kuivatuista hedelmistä koostuvaa kakkua/höyrytettyä vanukasta, josta kukaan ei yleensä tykkää. Ruokailun alussa kaikki saavat kimaltavan pötkylän, joka on nimeltään Christmas cracker. Sitä vedetään kaverin kanssa, kunnes se aukeaa poksahtaen. Sisällä on yleensä jotain krääsää (superpallo, kampa, pelikortit..), huono vitsi ja paperinen kruunu, jota vitsikkäästi sitten pidetään päässä ainakin ruokailun ajan. Ruokailun jälkeen ollaan usein pelailtu lautapelejä ja pyhinä on sitten sitä kavereiden tapaamista ja maaseutu kävelyitä isolla porukalla eväät ja termokset mukana.

Niityt vihertää ja ilma vaihtelee hyytävästä sateesta +12 asteeseen ja kauniisiin aurinkoisiin päiviin. Nyt on saatu osamme myös myrskytuulista ja korkeat nousuvedet ovat aiheuttaneet tulvia ympäri maata. Täällä meilläkin pitää ajaa varovasti, kun tiet helposti tulvivat.

Uutta vuotta varten täällä ei tunnu olevan ihmeemmin perinteitä. Rakettejakaan ei paukutella. Raketteja varten on oma Bombfire night syksyllä,  jolloin kyläläiset kulkevat läpi kylän isot paperilamput käsissään kulkueessa juhlapaikalle, jossa on iso roihuava kokko ja soittokunta. Illan päätteeksi on ilotulitus, mutta omia raketteja ihmiset eivät tunnu harrastavan.

Uusi vuosi ja uudet kujeet siis. Tytöllä alkaa koulu tiistaina ja meillä jatkuu arki. Leikkikerhoja, leikkitreffejä, koulumatkan talsimista, kodin hoitoa ja pieniä projekteja ja reissuja. Siitä on meidän kevät tehty. Uuden vuoden lupauksia annoin hiljaa mielessäni. Enemmän hetkessä läsnäoloa ja lasten kuulemista. Vähemmän puhelimen räpläämistä ja voivottelua unen puutteesta. Enemmän ulkoilua ja vähemmän ruutuaikaa koko porukalle. Ja enemmän kiitollisuutta jokaisesta päivästä, jonka läheiset saavat elää terveinä ja ilman suuria puutteita tai murheita. Onnellista uutta vuotta kaikille, mitä se onni sitten eri ihmisille sisältääkään!